Ero sivun ”Suomen Työväen Urheiluliitto” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
pj. päivitys
Kekkone (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
14 304 muokkausta
luokkalisäys
Rivi 118: Rivi 118:
[[Luokka:Suomen Työväen Urheiluliitto]]
[[Luokka:Suomen Työväen Urheiluliitto]]
[[Luokka:Työväenliike]]
[[Luokka:Työväenliike]]
[[Luokka:Suomalaiset urheilujärjestöt]]

Versio 18. marraskuuta 2019 kello 11.54

Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry – Arbetarnas Idrottsförbund i Finland AIF rf
Perustettu 26. tammikuuta 1919
Kotipaikka Helsinki
Jäsenmäärä 939 seuraa, joissa 239 000 jäsentä
Pääsihteeri Risto Korpela
Puheenjohtaja Lasse Mikkelsson[1]
Jäsenlehti TUL aviisi
Aiheesta muualla
www.tul.fi

Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry (lyh. TUL, ruots. Arbetarnas Idrottsförbund i Finland AIF rf)[2] on Suomessa toimiva työläisurheiluseurojen keskusjärjestö. Sillä oli vuonna 2017 yhteensä 886 jäsenseuraa, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä oli 226 000.[3] TUL keskittyy nykyisin nuorisourheiluun, kuntoliikuntaan ja seuratoiminnan kehittämiseen. TUL kuuluu Kansainväliseen työ- ja amatöörikonfederaatioon. TUL tekee yhteistyötä 15 yhteisöjäsenensä, muun muassa Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kanssa.[3]

Liitto julkaisi vuoteen 2012 saakka kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvää TUL-lehteä. TUL aloitti ilmestymisensä joulukuussa 1927, kun liiton sosialidemokraattinen johto perusti uuden lehden. TUL:n aiempi äänenkannattaja Työväen Urheilulehti jäi kommunistien haltuun ja jatkoi ilmestymistään heinäkuuhun 1930, jolloin se lakkautettiin. Vuonna 2012 TUL-lehti muuttui TULaviisi-verkkolehdeksi.

Historia

Ajatuksen työläisurheiluliitosta oli ensimmäisen kerran esittänyt Helsingin Ponnistuksen perustaja Viktor Damm vuonna 1897 ja seuraavan kerran suurten mullistusten aikaan 1906–1907. Asia ei edennyt kuitenkaan ideaa pidemmälle.

TUL perustettiin 26. tammikuuta 1919 sisällissodan jälkimainingeissa. Järjestön ensimmäinen puheenjohtaja oli Eino Pekkala. Työväen urheiluseurat kuuluivat ennen vuoden 1918 sisällissotaa Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon, mutta SVUL erotti syksyllä 1918 seurat, jotka olivat osallistuneet sisällissotaan hävinneellä puolella tai jos yli puolet seuran jäsenistä oli tuomittu 'osanotosta kapinaan'.

TUL:n III liittojuhlat sodan jälkeen kesällä 1946 olivat merkittävä urheilujärjestön voimannäyte. Tapahtumasta julkaistiin postimerkki kesäkuussa 1946.

Maailmansotien välisenä aikana 1920- ja 1930-luvuilla TUL:n urheilijat toimivat omassa yhteisössään ollen kansainvälisen urheilun ulkopuolella, koska SVUL lähetti Suomen edustajat mm. olympialaisiin. Ainoan poikkeuksen teki vuonna 1920 Hannes Kolehmainen, joka SVUL:laisen Helsingin Kisa-Veikkojen edustajana saattoi osallistua TUL:n kilpailuihin. TUL teki yhteistyötä kansainvälisesti Sosialistisen urheiluinternationaalin (SUI) työläisurheiluliittojen ja Neuvostoliiton kanssa.

Suurimpia kansainvälisiä tapahtumia olivat työläisolympialaiset, joita järjestettiin kolme kertaa. Niissä TUL:n edustama Suomi oli kisojen ykkösmaa. Omana erillisenä työläisurheilun suurtapahtumana oli Neuvostoliiton johtaman Punaisen urheiluinternationaalin (PUI) järjestämät spartakiadit Moskovassa kesällä 1928. Niihin osallistuneet erotettiin TUL:stä. SUI kielsi jäsenjärjestöiltään osallistumisen ja TUL:n sosiaalidemokraatit kokivat asian liiaksi kommunismin myötäilynä. Urheilijat ja urheiluseurat joutuivat kilpailukieltoihin tai erotetuksi TUL:stä. Kommunistit syrjäytettiin TUL:n johtopaikoilta ja nämä perustivat joulukuussa 1929 Työläisurheilun Yhtenäisyyskomitean (TYK). Monet erotetuista seuroista, joita oli yli 150, ja TYK joutuivat 1930-luvun alussa säädettyjen kommunistilakien perusteella lakkautetuiksi.

Kansallisesti suurimpia näytön paikkoja ja järjestön urheilullisen voiman osoituksia olivat TUL:n liittojuhlat, joista ensimmäiset järjestettiin 1927 Helsingissä. TUL:n urheilijahuipuille loikkaukset SVUL:n riveihin herättivät aikanaan ankaraa keskustelua. Siirtyminen SVUL:en seuraan antoi mahdollisuuden osallistua olympialaisiin. Loikkauksen tehneitä tunnettuja urheilijoita olivat mm. yleisurheilijat Eino Purje, Volmari Iso-Hollo, Sulo Bärlund; nyrkkeilijä Gunnar Bärlund ja painijat Väinö Kokkinen sekä Lauri Koskela. Kaikkiaan loikanneet urheilijat saavuttivat 23 olympiamitalia. Sopuun edustusoikeudesta päästiin ensimmäisen kerran vasta omien kotiolympialaisten alla 1939. Talvisodan jälkeinen urheilusovun henki tuli parhaiten näkyviin heinäkuussa 1940 järjestetyissä kaatuneiden muistokisoissa, joissa niin SVUL:n kuin TUL:n edustajat olivat mukana.

Sosialidemokraattien sisäiset riidat ulottuivat 1950-luvun loppupuolella myös urheiluliittoon. Hajaantuminen oikeastaan alkoi TUL:stä. Jo 1955 TUL:n puheenjohtaja Väinö Leskinen marssi kannattajineen ulos järjestön Helsingin piirin kokouksesta. Syynä oli SDP:n vasemmiston liittoutuminen kommunistien kanssa enemmistön muodostamiseksi. Sosiaalidemokraattien erimielisyydet koskivat varsinkin yhteistyötä SVUL:n ja muiden porvarillisten piirien kanssa. Leskisläiset olivat valmiita lähempään yhteistyöhön, jonka tarkoituksena oli mm. työläisurheilijoiden edustusmahdollisuuksien laajentaminen ja yhteisen kansallisen urheiluliiton perustaminen. Osa TUL:n jäsenseuroista jatkoi yhteistyötä SVUL:n kanssa välittämättä skogilaisen johdon kielteisestä kannasta, mikä johti kyseisten järjestöjen erottamiseen TUL:stä. Leskisläiset perustivat erotettujen seurojen yhteistyöelimeksi vuonna 1955 Urheilun Tuki -järjestön. Tältä pohjalta perustettiin 1959 Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto (TUK). TUK jatkoi toimintaansa TUL:n rinnalla aina vuoteen 1979, vaikka pääosa skogilaisten perustamasta TPSL:stä palasi SDP:hen jo 1960-luvulla.[4]

Vuoden 1993 urheilun järjestörakenteen uudistuksessa Suomen Valtakunnan Urheiluliitto SVUL lakkautettiin ja korvattiin perustetulla Suomen Liikunta ja Urheilulla, TUL menetti keskusjärjestöasemansa sekä maajoukkuetason toiminnan ja sen seurat liittyivät lajiliittoihin. TUL:n pääsihteerinä vuosina 1998–2009 toimineen Esko Rannon jälkikäteisarvion mukaan ei huippu-urheilun antaminen lajiliitoille ja olympiakomitealle nyt niin kauhean suuri menetys ollut.[5]

TUL:n Kisakeskussäätiö ylläpitää Raaseporissa sijaitsevaa urheiluopisto Kisakeskusta, joka on toiminut vuodesta 1958.[6]

Puheenjohtajat

TUL:n olympiamitalistit

TUL:n seuroja edustaneet urheilijat ovat saavuttaneet yhteensä 18 olympiamitalia; 3 kultaa, 6 hopeaa ja 9 pronssia.[7]

Kultaa

Hopeaa

Pronssia

Talous

Rahoitus

Rahoituksen lähde 2018 2017
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus liikuntaan 1 410 000 €[8] 1 410 000 €[8]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Työväen urheiluliitto saa uuden puheenjohtajan 16.6.2019. Yle Urheilu. Viitattu 19.6.2019.
  2. ↑ Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry, ruotsiksi Arbetarnas Idrottsförbund i Finland AIF rf Yhdistysnetti. 29.10.2016. Helsinki: Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 31.1.2016.
  3. ↑ a b TUL:n toimintakertomus 2017 Issuu. Viitattu 27.6.2018.
  4. ↑ Anu Hakala: Urheiluväki riiteli linjoista ja henkilöistä (Uutispäivä Demari 28.6.vuosi mahd. 2007?) Web Archive
  5. ↑ Ranto, Esko: Vaikeuksien kautta aina voittoon - TUL:n monivaiheinen historia antaa potkua myös uudelle vuosituhannelle www.tyovaenperinne.fi. 1999. Viitattu 27.10.2017.
  6. ↑ Historia - Urheiluopisto Kisakeskus kisakeskus.fi. Viitattu 27.6.2018.
  7. ↑ TUL:n olympiamitalit Viitattu 27.12.2013.
  8. ↑ a b Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Viitattu 23.5.2018.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_Työväen_Urheiluliitto&oldid=18542842”