Suomen Työväen Urheiluliitto
| Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry – Arbetarnas Idrottsförbund i Finland AIF rf | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 26. tammikuuta 1919 |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Jäsenmäärä | 939 seuraa, joissa 239 000 jäsentä |
| Pääsihteeri | Risto Korpela |
| Puheenjohtaja | Kimmo Suomi |
| Jäsenlehti | TUL aviisi |
| Aiheesta muualla | |
| www.tul.fi | |
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry (lyh. TUL, ruots. Arbetarnas Idrottsförbund i Finland AIF rf)[1] on Suomessa toimiva työläisurheiluseurojen keskusjärjestö, johon kuuluu 939 jäsenseuraa, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on 239 000.[2] TUL keskittyy nykyisin nuorisourheiluun, kuntoliikuntaan ja seuratoiminnan kehittämiseen. TUL kuuluu Kansainväliseen työ- ja amatöörikonfederaatioon. TUL tekee yhteistyötä 14 yhteisöjäsenensä, muun muassa Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kanssa.[3]
TUL järjestää vuosittain kaksi kansainvälistä turnausta: nyrkkeilyn GeeBee-turnauksen ja Vantaan Painicupin.
Liitto julkaisi vuoteen 2012 saakka kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvää TUL-lehteä. TUL aloitti ilmestymisensä joulukuussa 1927, kun liiton sosialidemokraattinen johto perusti uuden lehden. TUL:n aiempi äänenkannattaja Työväen Urheilulehti jäi kommunistien haltuun ja jatkoi ilmestymistään heinäkuuhun 1930, jolloin se lakkautettiin. Vuonna 2012 TUL-lehti muuttui TULaviisi-verkkolehdeksi.
Historia
Jo ennen TUL:n perustamista ajatuksen työläisurheiluliitosta oli ensimmäisen kerran esittänyt Helsingin Ponnistuksen perustaja Viktor Damm vuonna 1897 ja seuraavan kerran suurten mullistusten aikaan 1906–1907. Asia ei edennyt kuitenkaan ideaa pidemmälle.
TUL perustettiin 26. tammikuuta 1919 sisällissodan jälkimainingeissa. Järjestön ensimmäinen puheenjohtaja oli Eino Pekkala. Työväen urheiluseurat kuuluivat ennen vuoden 1918 sisällissotaa Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon, mutta SVUL erotti syksyllä 1918 seurat, jotka olivat osallistuneet sisällissotaan hävinneellä puolella tai jos yli puolet seuran jäsenistä oli tuomittu 'osanotosta kapinaan'.
Maailmansotien välisenä aikana 1920- ja 1930-luvuilla TUL:n urheilijat toimivat omassa yhteisössään ollen kansainvälisen urheilun ulkopuolella, koska SVUL lähetti Suomen edustajat mm. olympialaisiin. Ainoan poikkeuksen teki vuonna 1920 Hannes Kolehmainen, joka SVUL:laisen Helsingin Kisa-Veikkojen edustajana saattoi osallistua TUL:n kilpailuihin. TUL teki yhteistyötä kansainvälisesti Sosialistisen urheiluinternationaalin (SUI) työläisurheiluliittojen ja Neuvostoliiton kanssa.
Suurimpia kansainvälisiä tapahtumia olivat työläisolympialaiset, joita järjestettiin kolme kertaa. Niissä TUL:n edustama Suomi oli kisojen ykkösmaa. Omana erillisenä työläisurheilun suurtapahtumana oli Neuvostoliiton johtaman Punaisen urheiluinternationaalin (PUI) järjestämät spartakiadit Moskovassa kesällä 1928. Niihin osallistuneet erotettiin TUL:stä. SUI kielsi jäsenjärjestöiltään osallistumisen ja TUL:n sosiaalidemokraatit kokivat asian liiaksi kommunismin myötäilynä. Urheilijat ja urheiluseurat joutuivat kilpailukieltoihin tai erotetuksi TUL:stä. Kommunistit syrjäytettiin TUL:n johtopaikoilta ja nämä perustivat joulukuussa 1929 Työläisurheilun Yhtenäisyyskomitean (TYK). Monet erotetuista seuroista, joita oli yli 150, ja TYK joutuivat 1930-luvun alussa säädettyjen kommunistilakien perusteella lakkautetuiksi.
Kansallisesti suurimpia näytön paikkoja ja järjestön urheilullisen voiman osoituksia olivat TUL:n liittojuhlat, joista ensimmäiset järjestettiin 1927 Helsingissä. TUL:n urheilijahuipuille loikkaukset SVUL:n riveihin herättivät aikanaan ankaraa keskustelua. Siirtyminen SVUL:en seuraan antoi mahdollisuuden osallistua olympialaisiin. Loikkauksen tehneitä tunnettuja urheilijoita olivat mm. yleisurheilijat Eino Purje, Volmari Iso-Hollo, Sulo Bärlund; nyrkkeilijä Gunnar Bärlund ja painijat Väinö Kokkinen sekä Lauri Koskela. Kaikkiaan loikanneet urheilijat saavuttivat 23 olympiamitalia. Sopuun edustusoikeudesta päästiin ensimmäisen kerran vasta omien kotiolympialaisten alla 1939. Talvisodan jälkeinen urheilusovun henki tuli parhaiten näkyviin heinäkuussa 1940 järjestetyissä kaatuneiden muistokisoissa, joissa niin SVUL:n kuin TUL:n edustajat olivat mukana.
Sosialidemokraattien sisäiset riidat ulottuivat 1950-luvun loppupuolella myös urheiluliittoon. Hajaantuminen oikeastaan alkoi TUL:stä. Jo 1955 TUL:n puheenjohtaja Väinö Leskinen marssi kannattajineen ulos järjestön Helsingin piirin kokouksesta. Syynä oli SDP:n vasemmiston liittoutuminen kommunistien kanssa enemmistön muodostamiseksi. Sosiaalidemokraattien erimielisyydet koskivat varsinkin yhteistyötä SVUL:n ja muiden porvarillisten piirien kanssa. Leskisläiset olivat valmiita lähempään yhteistyöhön, jonka tarkoituksena oli mm. työläisurheilijoiden edustusmahdollisuuksien laajentaminen ja yhteisen kansallisen urheiluliiton perustaminen. Osa TUL:n jäsenseuroista jatkoi yhteistyötä SVUL:n kanssa välittämättä skogilaisen johdon kielteisestä kannasta, mikä johti kyseisten järjestöjen erottamiseen TUL:stä. Leskisläiset perustivat erotettujen seurojen yhteistyöelimeksi vuonna 1955 Urheilun Tuki -järjestön. Tältä pohjalta perustettiin 1959 Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto (TUK). TUK jatkoi toimintaansa TUL:n rinnalla aina vuoteen 1979, vaikka pääosa skogilaisten perustamasta TPSL:stä palasi SDP:hen jo 1960-luvulla.[4]
Puheenjohtajat
- Eino Pekkala 1919–1927
- Väinö Mikkola 1927–1928
- Toivo Wilppula 1928–1937
- Urho Rinne 1937–1945
- Olavi Suvanto 1945–1951
- Väinö Leskinen 1951–1955
- Penna Tervo 1955–1956
- Pekka Martin 1956–1967
- Olavi Saarinen 1967–1971
- Osmo Kaipainen 1971–1977
- Matti Ahde 1977–1995
- Kalevi Olin 1995–2007
- Sirpa Paatero 2007–2016
- Kimmo Suomi 2016–
TUL:n olympiamitalistit
TUL:n seuroja edustaneet urheilijat ovat saavuttaneet yhteensä 18 olympiamitalia; 3 kultaa, 6 hopeaa ja 9 pronssia.[5]
Kultaa
- Tapio Rautavaara (Lontoo 1948, keihäänheitto)
- Kelpo Gröndahl (Helsinki 1952, paini)
- Marjut Lukkarinen (Albertville 1992, maastohiihto)
Hopeaa
- Kelpo Gröndahl (Lontoo 1948, paini)
- Reima Virtanen (München 1972, nyrkkeily)
- Tapio Sipilä (Los Angles 1984, paini)
- Marjut Lukkarinen (Albertville 1992, maastohiihto)
- Ismo Falck (Barcelona 1992, jousiammunnan joukkuekilpailu)
- Jani Sievinen (Atlanta 1996, uinti)
Pronssia
- Reino Kangasmäki (Lontoo 1948, paini)
- Paavo Aaltonen, Kaino Lempinen, Kalevi Viskari (Helsinki 1952, voimistelun joukkuekilpailu)
- Toivo Salonen (Cortina 1956, pikaluistelu)
- Voitto Hellstén (Melbourne 1956, yleisurheilu)
- Jorma Valkama (Melbourne 1956, yleisurheilu)
- Taisto Kangasniemi (Melbourne 1956, paini)
- Kalevi Suoniemi, Martti Mansikka (Melbourne 1956, voimistelun joukkuekilpailu)
- Hannu Rantakari (Tokio 1964, voimistelu)
- Tapio Sipilä (Soul 1988, paini)
Jäsenyydet
Suomen Työväen Urheiluliitto on Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisen pelastuspalvelun jäsen.
Katso myös
Lähteet
- ↑ Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry, ruotsiksi Arbetarnas Idrottsförbund i Finland AIF rf Yhdistysnetti. 29.10.2016. Helsinki: Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 31.1.2016.
- ↑ TUL > Liitto > Perustietoa liitosta tul.fi. Viitattu 27.6.2016.
- ↑ TUL-esittely (www.tul.fi)
- ↑ Anu Hakala: Urheiluväki riiteli linjoista ja henkilöistä (Uutispäivä Demari 28.6.vuosi mahd. 2007?) Web Archive
- ↑ TUL:n olympiamitalit Viitattu 27.12.2013.
Aiheesta muualla
- Seppo Hentilä: Suomen työläisurheilun historia I. Työväen Urheiluliitto 1919–1944, Hämeenlinna 1982, 592 s.
- Seppo Hentilä: Suomen työläisurheilun historia II. Työväen Urheiluliitto 1944–1959, Hämeenlinna 1984, 551 s.
- Seppo Hentilä: Suomen työläisurheilun historia III. Työväen Urheiluliitto 1959–1979, Hämeenlinna 1987, 494 s.
- Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry
- TUL:n parhaat kautta aikojen
- Ylen Elävä Arkisto: Työläisurheilu ja vappu – toukokuussa 1972
- Ylen Elävä Arkisto: Rautavaaralle keihäskultaa – TUL:n ensimmäinen olympiavoittaja
- Esko Ranto: Vaikeuksien kautta aina voittoon – TUL:n monivaiheinen historia antaa potkua myös uudelle vuosituhannelle
- Liikunta & Tiede 43 6/2006: Huippu-urheilijoiden loikkaukset TUL:sta SVUL:oon 1919–1939