Esikoiset (yhdistys)
Esikoiset ry on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimiva lestadiolainen herätysliike. Se sai alkunsa vuoden 2016 esikoislestadiolaisten hajaannuksessa. Hajaannuksen taustalla oli esikoislestadiolaisten sakramenttien omiin käsiin ottaminen, niin kutsuttu "sakramenttiseparatismi", jota esikoiset ry:n edustajat eivät hyväksyneet. Opillisia eroja aiheutti myös esikoislestadiolaisten käsitys lapin vanhimpien erehtymättömyydestä pyhän hengen saarnavirassa. Esikoiset ry kertoo kotisivuillaan, että vaikka yhdistys on perustettu vuonna 2016, se jatkaa esikoislestadiolaisuuden vanhaa perinnettä kansankirkon yhteydessä ja että se nojaa uskossa ja elämässä raamattuun raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen. Sanoman ydin on, että pelastus on uskossa Kristuksen sovitustyöhön.
Herätysliikkeen taustaa
Lauantaina 23.7.2016 pidettiin seurakuntakokous Lahdessa ahtialan koululla, paikalla oli noin 750 seurakuntalaista. Kokouksessa käsiteltiin evankelis-luterilaisen kirkon sisäisenä herätysliikkeenä jatkamista, kun vanha liike on ryhtynyt toimittamaan sakramentteja maallikkosaarnaajien voimin. 15.8.2016 uutisoitiin esikoislestadiolaisen herätysliikkeen olevan jakautumassa. Uusi järjestö Esikoiset ry perustettiin elokuussa 2016, he keräävät riveihinsä niitä esikoislestadiolaisia jotka eivät hyväksy vanhan järjestön sakramenttilinjaa. Esikoiset ry:n jäsenmäärä on alun kasvupyrähdyksen jälkeen asettunut 1500 tienoille.
Toiminta
Esikoiset ry:llä on toimintaa ainakin Helsingissä, Hämeenlinnassa, Keiteleellä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Porissa, Tampereella, Teuvalla ja Turussa. Toiminta painottuu viikottaisiin hartauskokouksiin, joita pidetään eri paikkakunnilla rukoushuoneissa, kirkon tiloissa ja kodeissa. Isoja seuroja pidetään 2-3 kertaa vuodessa. Koko maata käsittäviä seuroja pidetään pääsiäisen ja pyhäinpäivän aikaan, jolloin päätetään lähetysmatkoista. Seurapaikoista ja ajoista esikoiset ry tiedottaa kotisivuillaan. ( https://www.esikoiset.fi )