Alpua
Alpua on kylä Raahen kaupungissa Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Kylä on rakentunut kauniin männikköisen harjun ympärille. Alpua kuului alkaisemmin Vihannin kuntaan, kunnes Vihanti liitettiin osaksi Raahea vuoden 2013 alussa.
Alpua sijaitsee kantatien 88 varrella noin 15 kilometriä Vihannin taajamasta Pulkkilan suuntaan. Vihannissa on lähin rautatieasema. Satama sijaitsee alle 50 kilometrin päässä, Raahessa. Lentokentälle Oulunsaloon on matkaa vajaat 80 kilometriä ja Ouluun noin 85 kilometriä. Kylä on pieni, mutta vireä. Kylässä on noin 200 kotitaloutta.
Alpualla on pitkä historia. Alpuan kylä erotettiiin Ainalin kylästä vuonna 1563. Tuolloin Alpualla asui kolme talonpoikaa. Vuonna 1672 kylällä oli maakirjojen mukaan jo kaksitoista taloutta. Paikallisiin historiallisiin muistomerkkeihin lukeutuu muun muassa Alpuan kirkkokivi.
Alpua valittiin valtakunnalliseksi vuoden kyläksi 2015 6. heinäkuuta 2015. Edellisvuonna Alpua oli Pohjois-Pohjanmaan vuoden kylä 2014.
Aiheesta muualla
Kirjallisuutta
- Laitala, Taimi (toim.): Suur-Alpuasta kolmeksi : Alpuan, Lumimetsän ja Kuusiratin kyläkirja. Alpuan, Lumimetsän ja Kuusiratin kyläyhdistykset, Oulas-opisto, 2005. ISBN 952-91-9131-6.