Kananliha
Kananliha on kanasta saatavaa lihaa, rasvakudosta ja nahkaa. Kanan lihaa nautitaan usein nahkoineen. Kanan rasvakudos sijaitsee lähinnä nahassa[1].
Kananliha on peräisin perinteisistä munituskanoista (keitto- eli haudutuskana) tai kananpojista eli broilerirotuisista syöttökanoista.
Broilerista on tullut maailman suosituin lihalaji[2]. Broilerirodut on jalostettu isokokoisiksi ja suuret lihakset omaaviksi[3][4].
Hallissa kasvatetun broilerin liha on vaaleampaa kuin keittokanan ja vapaana kasvaneen kananpojan liha. Vaalea väri johtuu siitä, että lihassa on vähemmän myoglobiinia.[5][6][7] Myoglobiinin pieni pitoisuus johtuu puolestaan siitä, että halleissa kasvatetut broilerit liikkuvat äärimmäisen vähän. Kasvattamobroilerin lihaa kutsutaan vaaleutensa vuoksi valkoiseksi lihaksi.[8]
Suomalaisia keittokanoja ei enää myydä, koska munituskanat ovat nykyisin liian laihoja[4].
Kananlihan käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Broileri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suurin osa Broiler-rotuisten kanojen lihasta nautitaan teollisesti marinoituna valmisruokana[9]. Broiler-suikaleita käytetään kastikkeiden ja keittojen lisäksi esimerkiksi wokkiruokiin. Broilerista tehdään myös vähärasvaista jauhelihaa.[10] Broilerinpaloja käytetään lisäksi salaateissa ja pitaleipien täytteissä.[11]
Broilerin ruho voidaan jakaa seuraaviin osiin:
- paisti; luuton ja nahaton reiden osa jota käytetään paistisuikaleina keittoihin ja kastikkeisiin
- siipi, jota paistetaan uunissa tai grillissä, joskus valmiiksi marinoituna
- koipi ja koipireisi; luullisia osia, käytetään arkiruokaan
- rintafilee; kanan rasvattomin ja murein osa, käytetään pihveissä ja lihasuikaleissa
- rintaleike; rintafileen luullinen ja nahallinen osa, joka kypsennetään uunissa joskus marinadin kera
- sisäfilee, jota käytetään muun muassa piirakoissa
Keittokana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keittokanan lihaa on käytetty perinteisesti kanakeiton lisäksi esimerkiksi kanaviillokkiin ja -risottoon. Kananliha on ollut perinteisesti suosittua etenkin intialaisessa keittiössä. Voista ja tomaatista valmistetussa kastikkeessa haudutettu butter chicken kuluu intialaisen keittiön tunnetuimpiin ruokiin.[12]
Ravintosisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sata grammaa broilerinlihaa sisältää keskimäärin 166 kaloria, 11 g rasvaa ja 18 g proteiinia[13].
Keittokanassa on noin puolta vähemmän rasvaa kuin broilerissa[14][15]. Keittokana on hyvä raudanlähde, sillä se sisältää 2,8 mg rautaa/100g.[15]. Broilerin liha taas on jalostettu niin vaaleaksi, että sen rautapitoisuus on vain 0,7 mg[14].
Terveysvaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kananliha suositellaan paistettavaksi, tai muuten korkeassa lämpötilassa käytettäväksi, sillä se saattaa sisältää taudinaiheuttajabakteereja, kuten salmonellaa.[16]
Naudan- ja sianlihan osittaisen korvautumisen broilerilla arvellaan liittyvän raudanpuuteanemian yleistymiseen.[17]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 5.7.2024.
- ↑ Production of meat worldwide by meat type, 2021 Statista. Viitattu 6.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Sari Salminen: Eläinsuojeluasiamies: Asiaa broilerista Eläinsuojeluasiamiehen blogi. 25.8.2015. Viitattu 6.7.2024.
- ↑ a b Nils-Eric Backman: Laihat munituskanat eivät kiinnosta teurastamoja eivätkä turkistarhoja Helsingin Sanomat. 19.1.1999. Viitattu 5.7.2024.
- ↑ How to Tell The Difference Between Pasture-Raised vs Conventional Chicken Grass Roots Farmers' Cooperative. 11.6.2024. Viitattu 6.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Osmo Turpeinen: Ruoka-ainetaulukko. Otava 1993. sivu 26.
- ↑ Turkeys of a different feather: wild vs. domestic pennlive. 22.11.2016. Viitattu 6.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Are duck and goose "red" or "white" meat? US department of Agriculture.
- ↑ Tehdaspakattu marinadikaan ei miellytä kaikkia yle.fi. Viitattu 18.2.2020.
- ↑ Kana pala palalta K-ruoka. 19.3.2024. Kesko. Viitattu 22.5.2024.
- ↑ Kana annokset Iskender Kebab Pizzeria. Viitattu 22.5.2024.
- ↑ Mausteinen ja kasviskylläinen intialainen ruoka | Yhteishyvä yhteishyva.fi. Viitattu 6.7.2024.
- ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 6.7.2024.
- ↑ a b Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 6.7.2024.
- ↑ a b Osmo Turpeinen: Ruoka-ainetaulukko. 29-30 painos. Otava 1993.
- ↑ Salmonella Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 22.5.2024.
- ↑ Decreased Iron Intake Parallels Rising Iron Deficiency Anemia and Related Mortality Rates in the US Population academic.oup.com. Viitattu 6.7.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kananliha Wikimedia Commonsissa