Los del Río

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Los Del Rio)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Los del Río esiintymässä vuonna 2009.

Los del Río on espanjalainen yhtye, joka tunnetaan vuonna 1993 julkaistusta hittikappaleestaan ”Macarena”, jota on myynyt yhteensä yli 14 miljoonaa kappaletta ja josta on tehty yli 5 000 cover-versiota (vuoteen 2024 mennessä). Hitti ylsi sijalle yksi Billboard Hot 100:ssa, jolla kärkisijalla se pysyi peräti 14 viikkoa. Vuonna 2002 yhdysvaltalainen VH1-musiikkikanava esitti ohjelman, jossa esitettiin sata suurinta yhden hitin ihmettä. Listan kärjessä oli Los del Ríon ”Macarena”.

Yhtyeen perustivat espanjalaiset Antonio Romero Monge ja Rafael Ruiz Perdigones jo 60-luvulla ollessaan vasta 14-vuotiaita. Vuonna 1966 duo julkaisi ensimmäisen albuminsa, nelikappaleisen EP:n, joka kantoi yhtyeen nimeä. 1970-luvulla yhtyeestä tuli diskomusiikin edelläkävijöitä. He menestyivät erittäin hyvin ja heidän tavaramerkikseen vakiintui flamencon ja rumban tyyleihin suuntautunut musiikki. Heistä muovautui Espanjan kuuluisin ja muodikkain yhtye. He esiintyvät edelleen (2024). [1]

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  1. 31 vuotta sitten ilmestyi kappale, joka sekoitti koko maailman – Tiedätkö nämä faktat megahitistä? www.iltalehti.fi. Viitattu 28.7.2024.