Summer Night City

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Summer Night City”
Abba
Singlen ”Summer Night City” kansikuva
Singlen tiedot
 B-puoli ”Medley: ’Pick a Bale of Cotton’/’On Top of Old Smokey’/’Midnight Special’”
 Äänitetty  29. toukokuuta, 6. kesäkuuta & 8. elokuuta 1978, Metronome- & Polar-studiot, Tukholma
 Julkaistu 6. syyskuuta 1978
 Tekijä(t) Benny Andersson, Björn Ulvaeus
 Tuottaja(t) Andersson, Ulvaeus
 Tyylilaji disko, pop
 Kesto 03.34
 Levy-yhtiö Polar Music
Abban muut singlet
Eagle
1978
”Summer Night City”
1978
Chiquitita
1979

”Summer Night City” on ruotsalaisen Abba-yhtyeen vuonna 1978 ainoastaan singlenä julkaistu kappale. Se oli yhtyeen ensimmäinen kappale, jota äänitettiin sen uudella Polar-studiolla. Erityisesti kappaleen miksauksessa oli ongelmia, minkä vuoksi yhtyeessä oli havaittavissa tyytymättömyyttä sitä kohtaan.

Kappale nousi listaykköseksi muun muassa Ruotsissa, missä se oli yhtyeen viimeinen kärkeen noussut single. Yleisesti ottaen single menestyi hieman totuttua heikommin. Esimerkiksi Britanniassa se oli listasijoituksella mitattuna Abban heikoimmin menestynyt single viiteen vuoteen.

”Summer Night City” oli ensimmäisiä kappaleita, jotka työstettiin kevään 1978 sessioissa, joissa äänitettiin materiaalia yhtyeen Voulez-Vous -albumille. Vaikka yhtyeen oma Polar Music Studios oli virallisesti avautunut 18. toukokuuta, ei se todellisuudessa ollut vielä valmis. Niinpä kappaleen pohjaraita äänitettiin Metronome-studiolla 29. toukokuuta.[1]

Pian Polar-studio kuitenkin valmistui, ja 6. kesäkuuta siellä nauhitettiin lauluosuudet ja jouset. Tämän jälkeen Abba piti kesäloman, palaten studioon vasta 8. elokuuta, jolloin kappaletta hienosäädettiin. Yhtyeen edellinen suuri hitti oli ollut ”Take a Chance on Me” vuoden 1978 alussa, joten yhtye koki, että oli aika julkaista uusi single. ”Summer Night City” oli tässä vaiheessa ainoa sopiva vaihtoehto.[1]

10. elokuuta Björn Ulvaeus, Benny Andersson ja äänittäjä Michael B Tretow aloittivat kappaleen miksauksen. He huomasivat heti, että sen kanssa on suuria ongelmia – kappaletta ei saatu millään sellaiseen muotoon, jollaista Andersson ja Ulvaeus olivat odottaneet. Miksaukseen käytettiin aikaa yli viikko, mikä on todennäköisesti enemmän kuin minkään muun Abba-kappaleen kohdalla. Lopulta miksausvaihtehdoista valittiin se, jota pidettiin onnistuneimpana. Alun introna toiminut balladimainen instrumentaaliosuus leikattiin pois.[1]

Julkaisu ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Summer Night City” -single ilmestyi 6. syyskuuta 1978, jolloin siitä tuli hitti erityisesti Pohjoismaissa nousten listaykköseksi muun muassa Ruotsissa, missä se jäi yhtyeen viimeiseksi listaykköseksi nousseeksi singleksi. Kansainvälisessä mittakaavassa singlen menestys oli kuitenkin hieman totuttua heikompaa. Esimerkiksi Britanniassa, missä Abba oltiin totuttu näkemään listan kärjessä, ”Summer Night City” sijoittui viidenneksi. Se oli siellä yhtyeen huonoin listasijoitus viiteen vuoteen.[1] Yhdysvalloissa se ei saavuttanut lainkaan sijoitusta Billboard Hot 100 -listalla.[2] Kappale päätettiin jättää pois tulevalta Voulez-Vous -albumilta. Yhtye ei ollut tyytymätön niinkään itse kappaleeseen, vaan sen äänityksellisiin seikkoihin.[1]

Singlen b-puoli oli vuonna 1975 äänitetty folk-sikermä, joka sisälsi kappaleet ”Pick a Bale of Cotton”, ”On Top of Old Smokey” ja ”Midnight Special”.[1]

Kappaleesta kuvattiin myös promovideo Tukholman kesäyössä. Abba esitti kappaletta Amerikan-, Euroopan-, ja Japanin-kiertueillaan vuosina 1979 ja 1980. Kappale esitettiin alkuperäisen, sittemmin poistetun intron kanssa. Kokopitkä studioversio julkaistiin lopulta vuonna 1994 Thank You for the Music -boksilla.[1]

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
 Costa Rica 1. 18 1978 [3]
 Irlanti 1. 5 22.9.1978 [4]
 Ruotsi 1. 10 22.9.1978 [5]
 Suomi 1. 20 (5 kk) marraskuu 1978 [6]
 Belgia (Flanderi) 3. 10 23.9.1978 [7]
 Norja 3. 10 viikko 38/1978 [8]
 Rhodesia 4. 13 16.2.1978 [9]
 Britannia 5. 9 16.9.1978 [10]
 Sveitsi 5. 10 30.9.1978 [11]
 Länsi-Saksa 6. 18 25.9.1978 [12][13]
 Alankomaat 10. 10 23.9.1978 [14]
 Meksiko 10. lokakuu 1978 [15]
 Australia 13. 15 16.10.1978 [16]
 Itävalta 18. 4 15.11.1978 [17]
 Japani 24. 26 5.10.1978 [18]
 Kanada 34. 4 21.2.1979 [19]
 Ranska 34. 5 3.11.1978 [20]
 Uusi-Seelanti 37. 1 26.11.1978 [21]

[22]

  1. a b c d e f g 25 Years Of Summer Night City Abbasite.com. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  2. ABBA Awards AllMusic. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  3. Costa Rica Abba charts. Arkistoitu 13.10.2009. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  4. Ireland Abba charts. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  5. swedishcharts.com - ABBA - Summer Night City Swedishcharts.com. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  6. Finland Abba charts. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  7. ultratop.be - ABBA - Summer Night City Ultratop.be. Viitattu 1.11.2013. (hollanniksi)
  8. norwegiancharts.com - ABBA - Summer Night City Norwegiancharts.com. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  9. Zimbabwe Abba charts. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  10. ChartArchive - ABBA - Summer Night City ChartArchive. Viitattu 1.11.2013.[vanhentunut linkki] (englanniksi)
  11. ABBA - Summer Night City - hitparade-ch Hitparade.ch. Viitattu 1.11.2013. (saksaksi)
  12. Single - ABBA, Summer Night City Charts.de. Arkistoitu 30.10.2013. Viitattu 1.11.2013. (saksaksi)
  13. Germany Abba charts. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  14. dutchcharts.nl - ABBA - Summer Night City Dutchcharts.nl. Viitattu 1.11.2013. (hollanniksi)
  15. Mexico Abba charts. Arkistoitu 10.3.2017. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  16. Australia Abba charts. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  17. ABBA - Summer Night City - austriancharts.at Austriancharts.at. Viitattu 1.11.2013. (saksaksi)
  18. Japan Abba charts. Arkistoitu 5.5.2013. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  19. Canada Abba charts. Arkistoitu 10.3.2017. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  20. Tout les Titres par Artiste InfoDisc.fr. Viitattu 1.11.2013. (ranskaksi)
  21. charts.org.nz - ABBA - Summer Night City Charts.org.nz. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  22. Abba: Voulez-Vous -albumin CD-version kansilehden tiedot (Polar 549 955-2)