Antoine d’Orléans
.jpg)
Antoine Marie Philippe Louis d’Orléans, Montpensier’n herttua ja Espanjan infante (esp. Antonio de Orleans); (31. heinäkuuta 1824 Château de Neuilly, Neuilly-sur-Seine, Ranskan kuningaskunta – 4. helmikuuta 1890 Palacio de Orléans-Borbón, Sanlúcar de Barrameda, Espanjan kuningaskunta)[1] oli Ranskan prinssi, joka vaikutti pääasiassa Espanjan hovissa. [1]
_.jpg)
Suku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antoine oli kuningas Ludvig Filipin ja kuningatar Maria Amalian kuudes ja nuorin poika sekä Espanjan kuningatar Isabella II:n lanko. [1] Hänellä oli yhdeksän sisarusta, joista vanhin sisar Louise (1812–1850) oli Belgian kuningatar; vanhin veli Ferdinand-Philippe (1810–1842) oli kruununprinssi; Marie (1813–1839) oli kuvanveistäjä ja piirtäjä ja Henri (1822–1897) Aumalen herttua oli kenraali Ranskan armeijassa.
.jpg)
Sotilasura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antoine d'Orléans palveli isänsä Ludvig Filipin hallitsijakaudella Ranskan armeijassa ja yleni Algeriassa käytyjen taistelujen aikana vuonna 1846 everstiluutnantiksi. [1]
Avioliitto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antoine d'Orléans avioitui vuonna 1846 valtapoliittista syistä kuningatar Isabella II:n nuoremman sisaren, 14-vuotiaan infanta, Espanjan prinsessa María Luisa Fernandan (1832–1897) kanssa. He asettuivat ensin Ranskaan, mutta vuonna 1848 tapahtuneen helmikuun vallankumouksen jälkeen, joka syöksi hänen isänsä vallasta, he muuttivat pysyvästi asumaan Maria Luisan isältään Ferdinand VII:ltä saadulla perinnöllä hankittuun San Telmon barokkipalatsiin[2] Sevillaan Espanjaan. Lisäksi hankittiin 40 hehtaaria maata Sanlucár de Barramedan alueelta Cádizista. Antoinelle annettiin vuonna 1859 Espanjan hallitsijasuvun infanten eli prinssin arvo.[1]
Sisarten välinen suhde oli kireä, sillä Antoine d'Orleans halusi valtaistuimen itselleen ja vaimolleen.[2] Avioliiton alkuaikoina herttua Antoine oli historioitsijoiden mukaan kohdellut puolisoaan huonosti, koska tämä oli edelleen lojaali sisaralleen Isabella II:lle.[3]
Antoine karkotettiin perheineen Espanjasta vuonna 1868 Lissaboniin hänen vastustettuaan kuningatar Isabellaa. He tulivat läheisiksi Portugalin kuningasperheen kanssa ja jopa avioliitosta perheiden välillä keskusteltiin. Isabellan tultua syrjäytetyksi "Loistavassa" vallankumouksessa (La Gloriata) hän saattoi palata perheineen Ranskasta Château de Randanista Auvergnesta takaisin Sevillaan vuonna 1870.[1]
Lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antoinelle ja María Luisalle syntyi kymmenen lasta,[3] joista viisi eli aikuiseksi asti:
- Maria Isabel (1848–1919) avioitui 1864 serkkunsa Philippe d'Orléansin, Pariisin kreivin ja Ranskan kruununtavoittelijan (1838–1894) kanssa, tuli tunnetuksi nimellä Marie Isabelle, Pariisin kreivitär. Heille syntyi kuusi lasta.
- Maria Amelia (1851–1870),[2] kuoli 19-vuotiaana tuberkuloosiin
- Maria Cristina (1852–1879),[2] nuoremman sisarensa Mercedeksen kuoltua 1878 hän oli kihloissa tämä lesken. viisi vuotta nuoremman kuningas Alfonso XII:n (1857–1885) kanssa, mutta kuoli 27-vuotiaana keuhkotautiin ennen häitä.
- Maria de la Regla (1856–1861), kuoli 5-vuotiaana
- Kuolleena syntynyt lapsi (1857)
- Fernando (1859–1873), kuoli 14-vuotiaana tuhkarokkoon
- Mercedes (1860–1878), prinsessa María de las Mercedes de Orléans-Montpensier, avioitui 1878 serkkunsa Alfonso XII:n kanssa; Mercedes de Orléans, Espanjan kuningatar, kuoli viisi kuukautta häitten jälkeen, ei jälkeläisiä
- Felipe Raimundo Maria (1862–1864), kuoli 2-vuotiaana
- Antonio (1866–1930), Gallieran herttua. Avioitui serkkunsa infanta Eulalian (1864–1958), Isabella II:n tyttären kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa: infante Alfonso ja infante Luis.
- Luis Maria Felipe Antonio (1867–1874), kuoli 7-vuotiaana
Kuningasehdokas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1870 Antoine oli ehdolla Espanjan uudeksi kuninkaaksi, maanpaossa olevan Isabella II:n luovuttua kruunusta poikansa Alfonson hyväksi.[1] Antonio teki kaikkensa saadakseen valtaistuimen, mutta vuonna 1870 hän kävi kaksintaistelun María Luisan serkun Enrique de Borbónin kanssa ja tämä kuoli, mikä maksoi herttualle 60 ääntä cortesissa, kun Aostan herttua Amadeus de Savoy sai 191 ääntä.[2]
Hän sai kuninkaanvaalissa 27 ääntä, mutta valituksi tuli Savoijin hallitsijasukuun kuulunut Aostan herttua Amadeus. Vuonna 1871 Antoine oli tilapäisesti karkotettuna Baleaareille, mutta sitten hänet valittiin edustajaksi Espanjan parlamenttiin eli cortesiin. Hän tuki Isabella II:n pojan Alfonson nostamista Espanjan kuninkaaksi.[1]
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuninkaaksi tullut Alfonso XII avioitui vuonna 1878 Antoinen tyttären María de las Mercedes de Orléansin kanssa, joka kuitenkin kuoli viisi kuukautta häiden jälkeen. Antoinen vanhin tytär Maria Isabel avioitui 1864 Antoinen veljenpojan, Pariisin kreivi Philippe d’Orléansin kanssa.[1]
Antoine d'Orléans kuoli 65-vuotiaana helmikuussa 1890[2] jonkin aikaa kärsimäänsä kylkikipuun, ollessaan lintumetsällä Sanlúcar de Barramedassa Torrebrevan luonnonsuojelualueen Abulagar-osassa Tamboran alueella, Muniven tien varrella. Hänet on haudattu Prinssien pantheoniin El Escorialiin.
Vaikka hän ei koskaan päässyt valtaistuimelle sukulaisten kautta, hän on kaikkien Espanjan hallitsijoiden esi-isä Juan Carlos I:stä lähtien. Hänen lapsenlapsenlapsensa Maria de las Mercedes, Barcelonan kreivitär, oli Juan Carlosin äiti, joka nousi valtaistuimelle vuonna 1975 ja luopui kruunusta vuonna 2014 poikansa Felipe VI:n hyväksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i Nordisk familjebok (1914), s. 908 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 24.10.2015.
- ↑ a b c d e f Sevilla Secreta: La trágica historia de María Luisa, la mujer que da nombre al parque Sevilla Secreta. 20.10.2020. Viitattu 29.7.2024. (espagnol)
- ↑ a b Luisa Fernanda (Madrid, 1832 - Sevilla, 1897)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antoine d’Orléans Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
