Satu Niiranen
Satu Niiranen (3. joulukuuta 1948 Liperi – 27. tammikuuta 1997 Liperi) oli suomalainen teatteriohjaaja. Hän ohjasi 1980- ja 1990-luvuilla pohjoissuomalaisia harrastajateattereita, toimi Oulun läänin läänintaiteilijana sekä Peräpohjolan opistossa järjestettyjen teatterialan kurssien johtajana. Niiranen toimi lisäksi useina vuosina Rovaniemellä järjestettyjen pääsiäis-teatterileirien johtajana.
Niirasen ohjauksiin kuului ooppera, koreografioita, kirkkonäytelmiä ja tanssiteatteria. Hänet tunnettiin erityisesti lastenteatterin uranuurtajana. Niiranen on julkaissut kouluille suunnatun kirjan Näyttämö elää.[1]
Satu Niiranen oli opiskellut teatteritaidetta mm. Prahassa. Hän ohjasi kaiken ikäisiä harrastajia ilmaisemaan itseään luovasti. Läänintaiteilijana Oulun läänissä toimiessaan hän ohjasi aikuisia työväenopistossa, nuoria tanssiesityksissä[2] ja lapsia teatterikerhoissa.
Ohjaustyöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Näytelmä | Näytelmäkirjailija | Teatteri |
---|---|---|---|
1983 | Ruoska ja rakkaus | Reino Helismaa | Kuhmolaisteatteri[3] |
1985 | Vala | Iines Myllyoja (1916–2003) | Kansantaideryhmä Iso Ilo |
1986 | Opri ja Oleksi | Kyllikki Mäntylä | Kuhmolaisteatteri[4] |
1986, sovitus ja ohjaus | Mieleni minun tekevi | Elias Lönnrot | Harrastajateatteri Hilla (Sodankylä) |
1986 ja 1987, sovitus ja ohjaus | Mieleni minun tekevi | Elias Lönnrot | Teatteri Havukka |
1987 | Lääkäri vastoin tahtoaan | Molière | Teatteri Havukka |
1989 | Iso-Niilo ja Pikku-Niilo | af Geijerstam | Teatteri Havukka |
1990 | Nuori mylläri | Maiju Lassila | Kuhmolaisteatteri[5] |
1990–1991 | Nummisuutarit | Aleksis Kivi | Teatteri Havukka |
1994 | Putkinotko | Joel Lehtonen | Teatteri Havukka |
Tirlittan | Oulun Työväen Näyttämö | ||
Herra Huu | Oulun Työväen Näyttämö | ||
Kolme Lapin-aiheista oopperaa: Mestari Patelin, Psykiatri Marttinen ja Riekko-ooppera | teksti Kalervo Uuttu | esitetty Kolarissa, esittäjinä kansanjoukko, aikuisten ja lasten kuoro |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lehto, Mirjami: Taideohjaaja Satu Niiranen - Innosti lapset teatteritekoihin, osasi ohjata suuria joukkoja. Helsingin Sanomat, 15.2.1997. HS arkisto (maksullinen).
- ↑ Tasala, Kauko: Mahdollisuus myös hyvään ja kauniiseen. Lapin Kansa, 22.2.1994.
- ↑ Ruoska ja Rakkaus vie katselijat sadan vuoden takaiseen Karjalaan Lehtiuutinen. 7.7.1983. Viitattu 13.4.2020.
- ↑ Kuhmolaisteatteri mennyttä aikaa etsimässä Lehtiuutinen. 8.7.1986. Viitattu 13.4.2020.
- ↑ Nuori Mylläri hauskuttaa Multikankaalla Lehtiuutinen. 13.7.1990. Viitattu 13.4.2020.