Steve Keen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Steve Keen vuonna 2013

Steve Keen (s. 28. maaliskuuta 1953[1]) on tunnettu velkakriisien asiantuntija ja ankara vallitsevana olevan uusklassisen taloustieteen kriitikko.

Keen kääntyi uusklassisen taloustieteen kriitikoksi jo opiskeluaikoinaan 1970-luvulla. Tutustuttuaan Hyman Minskyn ”The Financial Instability Hypothesis” -teokseen hän teki tietokonesimulaatioita ja ennusti vuonna 1995 maailmantalouden suuntaavan kohti velkakriisiä. Hänen ensimmäinen kirjansa ”Debunking Economics” julkaistiin vuonna 2001 dotcom-kuplan romahduksen jälkeen, ja uusintapainos ilmestyi vuonna 2011 subprime-kriisin jälkeen. Hän on julkaissut myös teoksen ”Can We Avoid Another Financial Crisis?” vuonna 2017 ennen tuorettamilloin? kirjaansa ”The New Economics”.[2]

Keen ennusti julkisesti vakavan talouskriisin lähestymisen jo joulukuussa 2005. Hänen ennakkovaroituksensa ja pohdintansa velkadeflaation mallintamisesta saivat ansaittua tunnustusta, kun hänet palkittiin Real World Economics Review -lehden myöntämällä Revere Awardilla. Tätä kunnianosoitusta perusteltiin sillä, että Keenin työllä on suuri todennäköisyys estää tulevia talouskriisejä. Hän ylläpitää vaikutusvaltaista taloustieteellistä blogia ja hänen kirjansa Debunking Economics on klassikko, joka käsittelee uusklassisen talousteorian virheellisyyttä ja sen uhkaa kapitalismin säilymiselle.[3]

Keen pitää uusklassista taloustiedettä vanhentuneena ja kyvyttömänä uudistumaan, ja väittää, että taloustiede on säilynyt juuriltaan samana vuodesta 1870 lähtien. Vaikka uuskeynesiläisyys nimellisesti erottuu uusklassisesta, Keen näkee senkin perustaltaan samankaltaisena. Hän uskoo tieteen kehittyvän uusien ideoiden syrjäyttäessä vanhat, mutta taloustiede ei ole omaksunut tätä uudistumiskykyä. Keen katsoo uusklassisen taloustieteen syntyneen vastareaktiona Karl Marxin kapitalismin kritiikille ja epäilee talouseliitin intressien ohjaavan taloustieteen kehitystä. Hänen kapinahenkensä on saanut uutta virtaa finanssi- ja eurokriisien jälkeen, kuten Manchesterin yliopiston ”Post-Crash Economics” -ryhmän ja ”Rethinking Economics” -kampanjan toiminnan kautta.[2]

Keen on kirjoittanut yli 70 akateemista julkaisua monista erilaisista aiheista, kuten taloudellisesta epävakaudesta, rahanluontiprosessista, perinteisen kysynnän ja tarjonnan mallin matemaattisista puutteista, Marxin taloustieteen heikkouksista, fysiikan soveltamisesta taloustieteeseen, islamilaisesta rahoituksesta sekä kaaos- ja kompleksisuusteorian roolista taloustieteessä. Hänen teoksiaan on käännetty kiinaksi, saksaksi ja venäjäksi.[3]

Keen toimii taloustieteen ja rahoituksen apulaisprofessorina Western Sydney Universityssä.[3]

  1. Steve Keen Hidden Forces. Viitattu 3.6.2024. (englanniksi)
  2. a b Referaatti: "The New Economics: A Manifesto" by Steve Keen Talousdemokratia ry. Viitattu 3.6.2024.
  3. a b c Institute for New Economic Thinking Institute for New Economic Thinking. Viitattu 3.6.2024. (englanniksi)